Projektikuvaus
Tanssin talo ry toteutti yhteistyössä Arts Management Helsingin kanssa vuoden 2013 aikana palvelukäsikirjahankkeen liittyen Tanssin talon ammattilaisille suunnatuista palveluista.
Tanssin talo -yhdistyksen tavoitteena on edistää korkeatasoisen esitystila- ja palveluorganisaatiokokonaisuuden syntymistä Helsingin kantakaupunkiin. Tanssin talon palvelut voidaan jakaa kolmeen osaan: tilapalveluihin, palveluihin yleisölle ja harrastajille sekä palveluihin tanssitaiteen ja -kulttuurin ammattilaisille.
Tanssin talo ry tilasi Arts Management Helsingin toteuttamaan palvelukäsikirjahankkeen, fokuksena oli tanssin ammattilaisille ja tanssikentän eri toimijoille suunnatut palvelut: mitä taiteilijat, ryhmät ja organisaatiot tarvitsevat oman toimintansa kehittämiseen ja vahvistamiseen? Millaisia palveluja toivotaan, minkälaisia tarpeita alan ammattilaisilla on? Mitä tanssikentän infrastruktuurista puuttuu, mihin tarpeeseen Tanssin talon osaamiskeskus voisi vastata?
Käsikirjatyöskentelyn lähtökohtana oli avoimuus ja joukkoistaminen. Työskentelymuotoihin lukeutui neljä erilaista kentän ammattilaisia osallistavaa vaihetta: ideointiseminaari ja arvoverkon määrittely, fokusryhmätyöskentely, arviointiseminaari ja verkkokysely.
Palvelukäsikirja julkaistiin Tanssin talon verkkosivuilla 31.10.2013.
Palvelukäsikirjassa on kuvattu työskentelyprosessin eri vaiheet sekä niiden lopputulokset. Käsikirjan tarkoituksena oli toimia työkaluna jatkokeskusteluissa eri toimijoiden kesken. Palvelukuvausta voitiin tarvittaessa hyödyntää Tanssin talon liiketoimintamallissa. Kuvattuja palveluja voitiin myös nostaa omiksi kehittämishankkeikseen.
Palvelukäsikirjassa esitetyistä toimenpide-ehdotuksista ja palvelutarpeista Tanssin talo tarttui mentorointiin. Tanssin talo toteutti mentorointiohjelman vuonna 2015 ja jatkoi ohjelmaa vuonna 2017.
Arts Management Helsinki pyrki osaltaan vastaamaan tanssitaiteilijoiden keskeisiin tarpeisiin ja puuttuviin rakenteisiin käynnistämällä freelancetaiteilijoille luodun cowork-työyhteisön ja taiteilijapalvelun.

- Linkki palvelukäsikirjaan: Tanssintalo_Palvelukasikirja_2013
- Tanssin talo: tanssintalo.fi
Hankkeen lähtöasetelma:
Tanssin talon omissa taustaselvityksissä, keskustelutilaisuuksissa ja Rikastamo-työpajoissa syksyllä 2012 nousi esiin mm. seuraavia tanssikentän toimijoiden tarpeita ja puutteita olemassa olevassa infrastruktuurissa: Harjoitustilat, työ- ja toimistotilat, rahoitus, tuotanto-, tiedotus- ja markkinointipalvelut, osaamisen kehittäminen, tanssin sisältöjen ja osaamisen myynti, sekä asiakkaiden löytäminen. Arts Management Helsinki teki pyynnöstä Tanssin talo ry:lle ehdotuksen ns. osaamiskeskuksesta, joka toimisi yhteisöllisenä tilana ja palveluoperaattorina tanssikentän eri toimijoille: taiteilijoille, ryhmille, tuottajille jne. Osaamiskeskus yhdistäisi olemassa olevat palveluntarjoajat ja palveluiden tarvitsijat, sekä voisi myös itse kehittää ja tuottaa sellaisia palveluja, joille ei vielä ole palveluntarjoajia.
Tanssin talo haki ja sai ESR-rahoituksen osaamiskeskuksen palvelujen tunnistamiseen, ideoimiseen ja yhteiskehittämiseen sekä palvelupolun muotoiluun. Arts Management Helsinki pyydettiin mukaan toteuttamaan palvelukäsikirjahanke osaamiskeskuksesta.
Toteutus:
Hanke alkoi avoimella ideointiseminaarilla 3.4.2013 ja jatkui fokusryhmätyöskentelynä 22.4.2013 asti. Avoin käsittely jatkui arviointiseminaarissa 4.6.2013, jonka jälkeen toteutettiin vielä avoin verkkokysely.
Tärkeimmiksi arvioidut palveluideat koottiin yhteen, lisäksi Arts Management Helsinki muotoili osaamiskeskuksen toteutusehdotuksen alustavine liiketoimintasuunnitelmineen. Työvaiheet sekä lopputulokset julkaistiin palvelukäsikirjassa.















