Reittejä eteenpäin: keynote-puheenvuoro 17.8.2026

Reittejä eteenpäin

 

Outi Järvinen
Toimitusjohtaja,
Arts Management Helsinki

(kirjoitettu tekstimuotoon 24.8.2026)

 

Viimeisten vuosikymmenien aikana tanssitaiteilijoiden määrä kentällä on moninkertaistunut.  Olemme vuosien varrella laatinut strategioita, perustaneet työryhmiä, lobanneet lisämäärärahoja ja toki myös todella edistyneet. Silti tuntuu aina siltä, että olemme jotenkin takamatkalla, kuin maaliviiva vetäytyisi kauemmas juuri kun luulemme saavuttavamme sen. Olemme sinnitelleet, nitkutelleet, toivoneet, että paremmat ajat koittavat. Pyrkiessämme ammattimaistumaan olemme perustaneet tanssiryhmiä ja organisaatioita, vahvistaneet tuotannollista osaamista, käynnistäneet markkinointihankkeita, laatinut strategisia suunnitelmia ja lainanneet käytäntöjä muilta aloilta. Olemme palkanneet hallinto-, viestintä- ja koordinaatiotekijöitä tukemaan työtämme. Ja silti sama kysymys kummittelee: milloin ne hyvät ajat vihdoin koittavat? Kuinka kauan meidän vielä pitää sinnitellä, puskea ja odottaa?

Tai ehkä ennen ei koskaan ollutkaan niin hyvin kuin muistelemme. Ehkä tarpeemme ja ruokahalumme ovat vain kasvaneet totuutta nopeammin. Miksi tuntuu siltä, että rämmimme ikuisesti suossa emmekä oikein koskaan pääse kiinteälle maalle?

Koen olevani onnekas, kun saan työskennellä Arts Management Helsinki -nimisessä yhtiössä, jossa teen yhteistyötä neljänkymmenen vapaan kentän taiteilijan, kollektiivin ja työryhmän kanssa. Pääsen keskustelemaan erilaisia estetiikkoja ja tekemisen tapoja edustavien taiteilijoiden kanssa, jakamaan osaamistani ja oppimaan heiltä. Työni tuntuu merkitykselliseltä, ja olen siitä ylpeä. Viime aikoina minuun on kuitenkin kohdistunut yhä useammin epätoivoisia kysymyksiä: Mitä voin tehdä tässä tilanteessa? Pääseekö tästä eteenpäin? Sano minulle – mitä minun pitää tehdä? Onko ainoa vaihtoehto vain lopettaa? Ovatko kaikki ovet suljettu? En osaa enää vastata. Tuntuu siltä, että jotain oleellista on mennyt rikki – rikki tavalla, jota emme ole ennen nähneet.

Kenttä pulassa vuosikymmenien ajalta

Suomen tanssin tuki- ja rahoitusjärjestelmät on vuosikymmenten ajan rakennettu uskolle siihen, että taiteella ja kulttuurilla on sivistyksellistä itseisarvoa yhteiskunnassa. Toki kulttuuripolitiikassa on välillä korostettu myös muita hyötyjä – kuten taiteen taloudellisia tai sosiaalisia vaikutuksia – mutta pohjimmaisesti järjestelmä on nojannut suomalaisen hyvinvointivaltion aatteeseen.

Mitä tuosta pohjasta on enää jäljellä? Hyvinvointivaltio on muuttunut epämääräiseksi ”hyvinvointiyhteiskunnaksi”, jossa sivistykselliset ja kulttuuriset arvot eivät enää näytä merkitsevän mitään. Sosiaalipolitiikka on kärjistäen muuttunut köyhät kyykkyyn -ajatteluksi.. Työttömyysturvan leikkaukset ovat iskeneet freelance-taiteilijoihin erityisen kovasti, sillä ansiosidonnainen turva, joka teki heidän toimeentulostaan pätkätöissä mahdollista, on systemaattisesti purettu. Jokainen uudistus tuntuu osuvan taiteilijakenttään yhä kovemmin, kuin olisimme leikkausten erityiskohde. Esittävä taide ei koskaan toipunut pandemiavuosista, ja sen jälkeen tilanne on vain vaikeutunut. Säätiörahoituksen merkitys on kasvanut, mutta kilpailu siitä on kasvanut vielä enemmän.

On vaikea olla masentumatta.

Menestyksen uudelleenkuvittaminen

Tänä keväänä törmäsin mielenkiintoiseen Sveitsissä ja Saksassa työskentelevien tutkijoiden tutkimukseen: Goal Setting for Thriving and Sustainable Success in the Performing Arts: Taking Inspiration from Nature (Lubert & Peters, Frontiers in Psychology 1.4.2026). Tutkimus käsittelee tavoitteiden asettamista esittävissä taiteissa ja hakee innoitusta luonnon ekosysteemeistä. Vaikka tavoitteiden asettamista on tutkittu paljon urheilussa ja liiketoiminnassa, esittävä taide on saanut vain vähän huomiota. Yhdistämällä aiempaa tutkimusta omiin haastatteluihinsa tutkijat heittivät uutta valoa siihen, millaista menestys ja kestävyys taiteilijoille voivat olla.

Tutkimus paljastaa, että tavoitteet eivät liity vain suoriutumiseen – ne auttavat keskittymään, vahvistavat itseluottamusta ja mahdollistavat flow-tilan saavuttamisen. Merkityksellisimmät tavoitteet ovat sellaisia, jotka liittyvät omaan iloon ja intohimoon, sillä ne tuovat parempia tuloksia ja parantavat elämänlaatua. Menestystä ei tutkijoiden mukaan kuitenkaan mitata vain yleisömäärillä tai lipputuloilla. Taiteilijoille menestys voi tarkoittaa autenttisuutta, yhteyttä yleisöön, tervettä suhdetta itseen ja omaan työhön sekä tasapainoa elämässä. Luonto tarjoaa vakuuttavan vertauskuvan: menestys voisi olla vähemmän yksilöllistä mainetta ja enemmän yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä – aivan kuten ekosysteemejä ylläpitävät kytkökset.

Perinteiset SMART-tavoitteet – selkeät, mitattavissa, saavutettavissa, realistiset ja aikataulutetut – ovat yleisiä, mutta niiden teho esittävissä taiteissa on osoittamatta. Tutkimus ehdottaakin, että avoimet ja joustavat tavoitteet sopivat paremmin luovaan työhön. Tutkijat esittelevät AWAP-tavoitteiden (As Well As Possible) käsitteen, joka kannustaa taiteilijoita tekemään parhaansa vallitsevissa olosuhteissa. Samoin avoimet tavoitteet, kuten ”Katsotaan, miten pärjään tänään”, vähentävät painetta ja auttavat saavuttamaan flow-tilan. Pitkän aikavälin tavoitteita voivat olla syvemmän yhteyden rakentaminen yleisöön, ilon löytäminen luovaan prosessiin ja kestävän suhteen ylläpitäminen omaan työhön.

Vaikka tutkimus perustui pieneen aineistoon – vain kymmeneen taiteilijaan – sen havainnot resonoivat syvällisesti. Se muistuttaa meitä siitä, että esittävä taide vaatii erilaisen lähestymistavan, jossa arvostetaan sopeutuvuutta, intuitiota ja luomisen orgaanista prosessia.

Luonto oppaana

Luonto tarjoaa muutenkin inspiraatiota ja syvällisiä opetuksia siihen, miten me vapaan kentän toimijat voimme päästä eteenpäin ja selviytyä nykyisistä haasteista. Ekosysteemit kukoistavat monimuotoisuuden ja sopeutuvuuden ansiosta. Luonnossa biodiversiteetti luo vakautta ja antaa ekosysteemeille kyvyn kestää häiriöitä. Taiteessa tämä tarkoittaa monimuotoisen kentän arvostamista: pieniä kollektiiveja, vapaata kenttää ja suuria instituutioita. Jokaisella on oma olennainen roolinsa kokonaisuuden kannalta.

Ekosysteemeissä on myös hämmästyttävä kyky sopeutua. Kasvit säätelevät fotosynteesiä valon määrän mukaan, eläimet ja kasvit vuorottelevat aktiivisten ja lepotilojen välillä. Taiteilijoille tämä voisi tarkoittaa kokeiluja, työn jaksottamista uupumuksen välttämiseksi ja resilienssin kehittämistä muutoksen edessä. Luonto ei vastusta epävarmuutta – se ottaa sen vastaan osana elämän rytmiä.

Myös yhteistyö on luonnon järjestelmien tunnusmerkki. Mykorritsaverkostot, joissa sienet ja puut jakavat resursseja keskenään, tarjoavat vahvan vertauskuvan sille, miten taiteilijat ja organisaatiot voivat tukea toisiaan. Mehiläispesät, koralliriutat ja lintuparvet voivat toimia erilaisina metaforina organisoitumisen tai yhteistyön muodoille. Mehiläispesässä jokaisella on selkeä rooli kollektiivisessa työssä, koralliriutan monimuotoisessa yhteisössä jokainen osa tukee kokonaisuutta, ja lintuparvella taas on yhteiset tavoitteet ja koordinoitu liike, ei keskitettyä johtoa vaan autonomiaa ja yhteistyötä.

Luonnossa jätettä ei ole – kaikki kiertää ja uusiokäytetään loputtomassa kiertokulussa. Taide voisi omaksua saman ajattelutavan jakamalla materiaaleja, kierrättämällä resursseja ja siirtämällä hiljaista tietoa sukupolvelta toiselle. Yhteiskäyttömallit ja jaetut tilat voisivat pienentää yksittäisten taiteilijoiden taloudellista ja ympäristöllistä taakkaa ja edistää kestävämpää, yhteen kytkettyä yhteisöä.

Luonnon kasvu ei ole lineaarista. Se tapahtuu pulsseina, sykleinä ja sopeutumalla. Myös taide voisi hyötyä pitkän aikavälin näkökulmasta, jossa edistystä ei mitata suorina linjoina vaan pienten, merkityksellisten askeleiden kertymisenä. Epäonnistuminen ei ole tässä näkökulmassa loppu vaan välttämätön osa prosessia. Aivan kuten monet siemenet eivät idä, mutta ne, jotka idättävät, kasvavat vahvemmiksi, taiteilijat voivat oppia näkemään takaiskut mahdollisuuksina kasvaa. Epäonnistumiset ovat osa oppimista.

Paikalliset ekosysteemit ovat myös yhteydessä globaaliin. Siitepöly kulkeutuu tuulen mukana, linnut muuttavat mantereiden välillä ja valaat matkaavat valtamerissä. Taiteessa tämä korostaa paikallisen ja globaalin verkostoitumisen merkitystä. Vertaisoppiminen, mentorointi ja kansainvälinen yhteistyö voivat rikastuttaa luovaa prosessia ja avata uusia näkökulmia sekä mahdollisuuksia.

Lopuksi luonto opettaa, että kriisit voivat olla uudistumisen mahdollisuuksia. Metsäpalot, tulvat ja muut häiriöt raivaavat usein tilaa uudelle kasvulle, jolloin ekosysteemit regeneroituvat ja kukoistavat yllättävällä tavalla. Ehkä taiteen nykyiset haasteet eivät ole vain esteitä vaan muutoksen katalysaattoreita. Ekologinen tutkimus osoittaa, että lyhyen aikavälin toipuminen riippuu siitä, miten häiriö jakautuu ekosysteemissä. Jos häiriö vaikuttaa pääasiassa runsaslukuisiin lajeihin – suuriin, vakiintuneisiin organisaatioihin – toipuminen voi olla nopeaa. Mutta jos häiriö kohdistuu harvinaisiin lajeihin – pieniin kollektiiveihin, vapaata kenttää ja uusia ryhmiä – koko ekosysteemin pitkän aikavälin kestävyys on vaarassa. Vapaan kentän, sen monimuotoisuuden ja uusien toimijoiden selviytyminen ei ole vain tärkeää – se on koko taidekentän tulevaisuuden kannalta elintärkeää.

Yhteinen tie eteenpäin

Miten rakentaa kestävämpää tulevaisuutta? Tie eteenpäin ei ehkä ole selvä, mutta yksi asia on varma: emme voi tehdä sitä yksin. Voimakkain askel, jonka voimme ottaa, on toimia yhdessä – jakamalla ajatuksia, luomalla tiloja kohtaamisille ja tukemalla toisiamme. Maailmassa, joka tuntuu yhä yksilökeskeisemmältä ja pirstoutuneemmalta, taiteella on voima muistuttaa meitä yhteisestä inhimillisyydestä. Toimimalla solidaarisesti voimme kääntää tämän kriisin hetken uudistumisen mahdollisuudeksi.

Vastaukset eivät ehkä tule helposti, ja edessä oleva polku voi olla epävarma. Mutta jos ammennamme inspiraatiota luonnosta ja toisistamme, löydämme reittejä eteenpäin. Taide on aina ollut resilienssin, uudistumisen ja toivon lähde. Nyt, enemmän kuin koskaan, meidän on käytettävä tuo henki hyödyksemme ja rakennettava tulevaisuus, joka kantaa meitä kaikkia.

Kiitos.