Janne Marja-aho

Tanssija, laulaja, esiintyjä

Janne Marja-aho on tehnyt 25-vuotisen taiteilijauransa aikana monialaista työtä Suomen ja Euroopan huipputekijöiden kanssa niin tanssin, teatterin kuin musiikin parissa. Teokset ovat vaihdelleet puhtaasti nykytanssiteoksista suurin musikaaleihin ja teatteriteoksiin, soolokonserteista poikkitaiteellisiin, kokeellisiin esityksiin.
Janne Marja-aho on opiskellut Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksella 1992-96. Hän on ollut kiinnityksellä Helsinki Dance Companyssa (1998-2006, 2010-2012), Kenneth Kvarnström&Co:ssa (2008-2012), Tommi Kitti & Co:ssa (2006-2008) sekä Sanna Kekäläisen Ruumiillisen Taiteen Teatterissa (1996-1998).
Koreografit, joiden kanssa Janne Marja-aho on työskennellyt, ovat mm. Nigel Charnock, Kenneth Kvarnström, Tero Saarinen, Jo Strömgren, Örjan Andersson, Tommi Kitti, Kirsi Monni, Sanna Kekäläinen, Anzu Furukawa, Joseph Kruzeck ja Linda Kaptanea.
Ohjaajia, joiden teoksissa hän on ollut mukana ovat mm. Pirkko Saisio, Laura Jäntti, Kurt Nuotio, Kari Heiskanen, Taneli Mäkelä, Neil Hardwick.
Musiikin alueella Janne Marja-aho on tehnyt yhteistyötä eri säveltäjien kanssa mm. Anna-Mari Kähärä, Jussi Tuurna, Maija Kaunismaa, Markus Fagerudd, Jonas Asplund.
Lisäksi hän on tehnyt omia sooloteoksia, pitänyt soolokonsertteja, tehnyt levytyksiä ja teatterivierailuja.

©2023 Arts Management Helsinki. All rights reserved.

Log in with your credentials

Forgot your details?