Favela Vera Ortiz

Koreografi

Favela Vera Ortiz on suomalais-argentiinalainen koreografi.

Hän on työskennellyt koreografina vuodesta 2001 alkaen, jolloin valmistui Tukholman Danshögskolanin koreografilinjalta. Omia näyttämöteoksia ovat mm. Aventuristi (2016), La Chasse (2014), Equuleus (2014) ja 21 muistiota ihmisestä (2011). Näyttämöteosten lisäksi Favela Vera Ortiz on toteuttanut lukuisia tilasidonnaisia projekteja, galleriaesityksiä sekä videoteoksia, sekä Suomessa että ulkomailla.

Yhtenä suurena projektina on vuodesta 2007 lähtien ollut Koreografin vastaanotto. Koreografin vastaanotto on Favela Vera Ortizin kehittämä teoskonsepti, jossa kuka tahansa voi työstää oman tanssin yhdessä koreografin kanssa. Vastaanotolla soolo- tai ryhmätanssi syntyy yhdessä koreografin kanssa kokeillen ja liikkuen. Vastaanoton lopuksi tanssi on asiakkaalle valmis mukaan otettavaksi ja vapaasti esitettäväksi missä ja milloin tahansa.

Favela Vera Ortiz on pitänyt koreografin vastaanottoja erilaisissa tiloissa ja tapahtumissa sekä Suomessa että ulkomailla. Vastaanotoilla on käynyt nuoria, aikuisia, senioreita, kotiäitejä, virkamiehiä, taiteilijoita, poliitikkoja, toimittajia, kouluryhmiä, jääkiekkojoukkue… Minivastaanottoja on järjestetty myös messuilla, metroasemilla ja muissa julkisissa tiloissa. Vastaanotoilla syntyneitä tansseja on esitetty lukuisissa tapahtumissa ja näytöksissä.

Tags:

©2023 Arts Management Helsinki. All rights reserved.

Log in with your credentials

Forgot your details?