Entanglement-projekti kuvataan aikakapseliksi, joka muistuttaa ihmisen ja luonnon kohtalojen kietoutumisesta. Miten toivot, että teoksesi vaikuttavat katsojiin juuri nyt, ilmastonmuutoksen ja biodiversiteetin katoamisen keskellä – ja/tai miten ne voisivat puhutella tulevia sukupolvia?

Työskentely niin luonnon kuin kulttuurihistorian kannalta merkittävällä alueella, säästä ja vuodenajasta riippumatta, ja siellä tapahtuneet kohtaamiset muunlajisten olentojen kanssa ovat synnyttäneet fiktiivisiä kertomuksia, joita muuunnamme erilaisiksi taiteellisiksi teoiksi — kysyen, miten ihminen voisi tunnistaa näkyvät ja näkymättömät siteet, jotka yhdistävät meidät kaikkeen elävään, ja miten dialogi on mahdollista silloin, kun yhteistä kieltä ei ole.

Tähän mennessä työskentely on poikinut lyhytelokuvan, jonka ensi-ilta oli Tehdasfestivaali Manifestissa vuonna 2023, sekä Metsänhaltijat (Skogsvaktarna) -nimisen AR-pohjaisen, osallistavan taidesalkun, jota koetaan museoympäristössä somaattisena ja aistivaraisena installaationa. Immersiivinen näyttämöteos Entanglement: I am a mouth, I am a tree saa ensi-iltansa Kiasma-teatterissa lokakuussa 2026, ja sen jälkeen tutkimus jatkuu ja seuraava ulostulo on  elo–syyskuussa 2027 Turun taidemuseon WAM X -monitaidegalleriassa. 

Alun perin oli selvää, että varsinaisia taiteellisia ulostuloja ei viedä Vaarniemeen, ettemme työllämme tuhoaisi sen herkkää ekosysteemiä, vaan työmme tarjoaa sen sijaan eräänlaisen käännöksen: kutsun kokea ja pohtia omaa suhdetta luontoon taiteellisen abstraktion kautta. 

Praktiikkaamme neljän vuoden aikana on perustunut erilaisiin havainnointitehtäviin, jotka ovat aktivoineet liikettä, näköä, kuuloa, hajua ja kosketusta. Feldenkrais-menetelmä on ollut taiteidenvälisen prosessimme ytimessä: sen avulla me ihmiset olemme voineet syventyä harjoittamaan itsemme ja ympäröivän maaston kuuntelua kokonaisvaltaisesti, sekä hahmottaa kehoamme osana laajempaa ekologista verkostoa, ei siitä erillisenä, Feldenkrais-työskentelyn aikaansaama  juurtuneisuus, yhteyspainovoimaan, hitaus ja kehotietoisuuden tarkkuus ovat tarjonneet myös tärkeän lähtökohdan taiteidenväliselle työskentelylle. Eri taiteen alueilta tulevina taiteilijoina, hyvinkin erilaisina persoonallisuuksina, yhteinen aika tavalla myös hermostoa rauhoittava praktiikka on ollut elintärkeää ja luonut tien siirtyä eettisesti toiselta taiteen alueelta toiselle, sekoittaen ja yhdistäen eri taiteen kieliä, sekä pyrkien löytämään niiden välistä yhteistä esitys/olemisen kieltä. 

Koen, että nelivuotinen Entanglement-projekti ja kenttätutkimus Vaarniemen tammilehdon suojelualueella ovat laajentaneet taiteellista ajatteluani, mutta myös koetelleet sitä monin eri tavoin. Hanke käsittelee ei-inhimillisen toiseuden kohtaamista ja samaan aikaan itse tekoprosessi on ollut harjoitus ihmisten välisen toiseuden kohtaamisessa; jokaisella taiteilijalla on erilainen tekemisen logiikka sekä eri suhde aikaan, prosessiin ja siihen, mitä ”tekeminen” tarkoittaa. Neuvottelu, kuuntelu ja tuntematonta kohti meneminen sekä luopuminen omasta kielestä/logiikasta toisen ehdoilla ja syntyvän teosolion kuulemisen hyväksi ovat olleet tärkeitä ja samalla sekä haastavia, että palkitsevia osia prosessia. Tässä mielessä entanglement ei ole vain teoksen aihe vaan myös sen tekemisen tapa eli miten me neljän vuoden aikana olemme kietoutuneet toistemme prosesseihin, tai kuinka ihmiskeho ja muunlajiset jakavat ajallista materiaa. Entanglement on ollut yritys löytää syvästi ruumiillinen sekä monitaiteellinen, ei-käsitteellinen tapa purkaa ihmiskeskeisyyttä ja käsillä olevia haasteita, jotka liittyvät maailmaan, jossa elämme. Paradoksaalista kyllä, vaikka työskentelyssä olemme pyrkineet parhaamme mukaan haastamaan juuri ihmiskeskeistä maailmankuvaa ja asettumaan aidosti läsnäoloon muunalajisten kanssa, Entangelement-hanke on kohdistanut katseen meihin itseemme, siihen, miten elämämme on välittömässä yhteydessä ja kietoutuneena meitä ympäröivään elolliseen ja muunlajiseen. Eettiset pohdinnat ovat olleet aika suuria, toisinaan jopa musertavia, ja on tullut monta kertaa yritettyä vastata kysymykseen, miksi teemme taidetta.

Nyt kun Entanglementin nelivuotisen kenttätutkimuksen seuraava askel, eli Kiasma-teatterin näyttämöllä toteutuva teos, on käsillä, olemme työryhmänä tilanteessa, jossa pohdimme, miten esitys ”toimii” ilman kuvitusta.  Emme todellakaan voi tuoda metsää teatteriin, vaan ainoastaan välittää taiteen keinoin tämän hetken kokemuksistamme muunlajisten kanssa. Tämä on ollut äärettömän kiinnostava haaste pyrkiä pois representaatiosta, vastata kysymykseen, tarvitaanko tähän esitykseen edes ihmistä.  Jännittävää, että samalla tämä eräänlainen käännöstyö teatterin kielelle on tuonut nyt korostuneesti esiin teemoja välittämisestä, huolenpidosta, turvasta, yhteenkuulumisesta meidän ihmisten välille. Samalla myös tiedämme, että emme voi mitenkään täydentävästi tavoittaa tai jakaa kaikkea kokemaamme Vaarniemessä yleisölle, joka tulee meidän kanssa samaan tilaan, Kiasma-teatteriin.  

Mitä toivomme yleisön kokevan lokakuussa Kiasmassa, etenkin kutsun mukaan meidän kokemukseemme, toisaalta vapautta kuvitella eteensä oma metsäluonto, lapsuuden tammipuut, ja pohtia omakohtaisia merkityksiä. Myös tilan hiljentyä, sekä sulkea silmät.

Koska Kiasman esitys ei ole ainoa tämän taiteellisen tutkimusprosessin ulostulo, toivomme myös, että yleisö tulee kokemaan myös hankkeen muut teokset. Kiasma on vain yksi etappi pitkässä prosessissa. Se ei ole lopputulos ja lukittu, vaan osa alati muuntuvaa ja syvenevää prosessia tutkia meidän ja muunlajisten yhteyttä.

Olet työskennellyt urallasi useiden eri maiden taiteilijoiden kanssa. Miten näiden kulttuuristen ja taiteellisten eroavaisuuksien kohtaaminen on rikastuttanut sinun omaa taiteilijuuttasi?

Tein tanssijan tutkintoni Saksassa Folkwang Universität´ssa, joka oli läpikotaisin kansainvälinen taideyliopisto. Minunkin luokallani oli kaksitoista eri kansalaisuutta, käsittäen lähes kaikki maanosat.  Folkwangin peruina yhteistyö yli kulttuurirajojen on ollut minulle tosi luontaista ja olen myös halunnut mennä sitä kohti. Minulle oman maailmankuvani, ihmiskäsitykseni ja myös taidekäsitykseni terve kyseenalaistaminen ja uudelleenmäärittely, joka väistämättä tulee esiin kansainvälisissä työryhmissä, on todella kiehtovaa. Kun taiteellisia ja hyvinkin arkisia asioita “joutuu” selittämään tai tarkastelemaan toisin silmin, toiseuden kautta, muulla kuin omalla äidinkielellä oma taiteellinen ajattelu pysyy vireänä, ja sillä tavoin prosesseissa päästään myös aika syviin taajuuksiin.

Entanglement-projektissa mukana olevan australialaisen Jane Sheldonin kanssa meillä on pitkä historia. Esiinnyimme lähes 10 vuotta Tero Saarisen Borrowed Light -teoksessa ja kiersimme teoksen kanssa ympäri maailmaa. Jokainen esitys alkoi siitä, että istuimme näyttämöllä vierekkäin ja jaoimme tunteitamme ja aika lailla myös arkipäiväisiä asioita. Kymmenen vuotta Borrowed Lightia oli jo itsessään erityinen kokemus, jota on vaikeaa selittää ryhmän ulkopuolisille, mutta koska juuri Janen kanssa jaoimme sen, siitä kasvoi myös erityinen luottamus ja aito kiinnostus toinen toistemme taiteellista työtä kohtaan, sekä pikkuhiljaa myös yhteistyö, jota olemme tehneet nyt vuodesta 2014 asti. Huomionarvoista on, että suurin osa yhteisistä teoksista on syntynyt etätyönä erilaisten alustojen avulla Janen ollessa Australiassa ja minun taas Suomessa.

Yhteistyö englantilaisen koreografin Theo Clinkardin kanssa The Days Projectissa on myös ollut erityinen. Ville Oinosen ja minun yhteistyönä syntynyt projekti, johon Theo hyppäsi mukaan melkeinpä sokkona on kasvanut kahdeksan vuoden matkaksi ja yhdessä koetuiksi elämänkokemuksiksi, ja tulevia esityksiä ja työpajoja suunnitellaan parhaillaan.

The Days on kiertänyt joulukuussa 2018 toteutuneen ensi-iltansa jälkeen Suomea laajasti, mutta myös kansainvälisesti Iso-Britanniassa, Sveitsissä, Siperiassa, Skotlannissa, Bulgariassa, Virossa, Luxemburgissa ja Ahvenanmaalla. Se oli myös ainoa suomalainen nykytanssiteos 2022 toteutuneessa Nordic Bridges -kulttuurivuodessa, joka toteutui Kanadan ja Pohjoismaiden yhteistyönä kiertäen brittiläistä Kolumbiaa ja alkuperäiskansojen alueita. The Days Project koostuu Theon minulle ja Villelle luomasta, kokonaan rajatulle improvisaatiotehtävälle perustuvasta duetosta sekä paikallisille senioreille ohjattavasta työpajasta. Olemme ehtineet kohtaamaan satoja senioreita työmme kautta, jakaamaan elämäämme tanssin kautta ja myös oppimaan eri kulttuureista hurjan paljon. Arvokasta on ollut saada tutustuttaa paikalliset meidän tanssikäsitykseemme, mutta kenties arvokkaampaa on ollut oppia uusia asioita heidän ajatuksistaan tanssitaiteesta.

Theo, Ville ja minä olemme hitsautuneet tiimiksi, jonka luottamus ja dialogi ovat syviä. Se myös näkyy itse teoksessa ja myös niissä lukuisissa työpajoissa, joita teemme. Loppupeleissä kysymys on myös ihmisyyden monista eri väreistä, joita tanssitaiteen toivoisi koskettavan jollakin tavalla. 

Seuraavaksi The Days Project esitetään Plesni Teaterissa, Ljubljanassa. Yhteisöworkshop pidetään 6.12.2026 ja esitys 7.12.2026.

Olet jo työskennellyt tanssijana yli kaksikymmentä vuotta. Mitä ajattelet keski-iästä?

Käsillä olevissa ekologisissa teemoissa ja ihmisen keski-iässä on minusta paljon samaa.  Molemmissa on kyse jostakin palautumattomasta, ehdottoman biologisesta prosessista, ja hallitsemattomasta ja välttämättömästä. Ja etenkin ajasta: ihmiskehon aika, luonnon aika, ihmisen toiveet ajan etenemisen tahdista.  Keski-ikä pakottaa huomaamaan, että kehoni elää omaa aikaansa. Hormonaaliset, solutason muutokset tapahtuvat riippumatta tahdosta tai suunnitelmista. Sama koskee ekosysteemejä: tammi ei mukaudu ihmisen aikatauluun, luontokato ei odota poliittista konsensusta. Molemmat opettavat, että emme hallitse aikaa niin kuin luulimme, että olemme osa kiertokulkua tahtomattamme ja huonosti kohdellen sekä itseämme ja ympäristöä katoaminen on nopeampaa.

Ikääntyvä ruumis – varsinkin naisten ja tanssitaiteessa – on kulttuurisesti edelleen valitettavan usein näkymätön tai vaiettu. Minusta tämä on verrannollinen aikamme ihmisen suhteeseen luontoon. 

Keski-iässä joutuu kysymään uudelleen, kuka on, kun aiemmat roolit muuttuvat. Ekologisessa kriisissä ihminen joutuu samalla tavoin kysymään uudelleen paikkaansa, ei hierarkian huipulla, vaan osana verkostoa muiden elollisten kanssa. 

Keho tietää ennen kuin mieli ehtii käsitteellistää. Luonto toimii omalakisena. Kummankin muuttuessa, tai kadotessa joudumme tavallaan suremaan jotain, mitä ei voi palauttaa tai korjata. Meidän pitää vain kohdata se muutos.

Lue lisää Maria Nurmelan työstä: https://www.marianurmela.com

Entanglement: I am a mouth, I am a tree Kiasma-teatterissa 24.-25.10.2026: https://kiasma.fi/esitykset/entanglement-i-am-a-tree-i-am-a-mouth/
Maria Nurmelan sooloteos As you like it Sofiassa, Bulgariassa 28.11.2026: https://derida.eu/en/
The Days Project Ljubljanassa, Sloveniassa 6.-7.12.2026: https://ptl.si/

Kuvat:
Entanglement: Vesa Loikas
Maria Nurmelan kuva: Timo Ollila